Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

TEATTERIRETKI TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERIIN la 13.11.2010

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Blogi

-Yksiöön en Äitee ota-

 

Osallistuimme MS-yhdistyksen järjestämälle jo perinteeksi tulleelle teatterimatkalle. Jyväskylän Liikenteen invabussi lähti Jyväskylän tilausajolaiturista klo 9.30, kohti Tamperetta. Linja-autoon pääsee hissillä ja autossa on mukavasti tilaa pyörätuoleille, koska penkkejä irrotetaan aina tarpeen mukaan eli reissuun mahtuu useampikin tuoli. Tässä linja-autossa ei ole vessaa, koska invahissi vie tilaa. Matkanvarrella pysähdyimme Orituvalle, jossa olisi ollut tarvittaessa mahdollisuus käydä vessassa. Koska pyörätuolit on sidottu vankasti ja lastaamisiin menee aikaa, emme kuitenkaan halunneet poistua autosta, lyhyen tauon ajaksi. Kuulimme, kun muita matkustajia tuli autoon, että Orituvan invavessan edessä oli joku trukkilavakasa, jota oli mahdoton siirtää ja siitä ei olisi edes pyörätuolilla päässyt. Henkilö, joka vessaan oli mennyt, liikkui kasaan taitettavan rollan avulla ja oli siitä juuri ja juuri päässyt. Voi, voi sitten.

 

Noin viitisen vuotta sitten soittelin täältä Jyväskylästä Tampereen Työväen Teatterille ja tiedustelin, että pääseekö Kosti Elon-saliin katsomaan näytelmää. Minulle kerrottiin, että pääsee ja niin varasimme invapaikat. Kerroin toki, että liikun sähköpyörätuolilla. Kun pääsimme perille, yllätys olikin melkoinen, kun vastassa oli rappusia ja henkilökunta ohjasi minut manuaaliseen pyörätuoliin ja he kantoivat minut ylös. Se oli kamalaa ja tuoli, jossa istuin, oli täysin epäergonominen ja kumit tyhjät! Kukaan ei kertonut tästä, kun tilasin liput. Minulle oma tuoli on erittäin tärkeä, koska selkäni on hyvin notko ja kiero. Pitkillä matkoilla selkäni vielä väsyy helposti ja huonossa tuolissa istuminen olikin yhtä tuskaa. Sitä en tiedä, että ovatko saaneet tämän viiden vuoden aikana porrashissiä Kosti Elon näyttämölle, vai vieläkö pitää vaihtaa sähköpyörätuolista tavalliseen ja sitten kannetaan?

Sen jälkeen emme ole käyneet, kuin Suuren näyttämön esityksissä. Nyt kuitenkin huomasin netistä, että näytös, jota olimme menossa katsomaan, on Kellariteatterissa, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Mieleen tulvahtivat viiden vuoden takaiset kärsimykset Tampereen Työväen Teatterilla.

 

Kurkistin tässä myös SuomiKaikille-palvelun www.pääseekösinne.fi -osiosta, että onko siellä käyttäjäkokemuksia, mutta palvelu on vielä niin uusi, ettei sieltä löytynyt mitään. TTT:n omilta sivuilta löysin mm. tällaista tekstiä, eli pienen varoittavan lauseen tuosta Kellariteatterista, että ennakkotietoa henkilökunnalle pitää pyörätuoleista antaa ja heitä varmasti MS-yhdistyksen puolesta jo on varoitettukin.

”ESTEETTÖMYYS TTT:SSÄ

TTT:ssa on huolehdittu myös erityisryhmien tarpeista. Etenkin Suuren näyttämön uudet tilat on jo suunnitteluvaiheessa tehty sujuvasti liikuttavaksi kaikille kävijöille. Ensiapukoulutettu aulahenkilökuntamme auttaa teitä mielellään! Teillä on mahdollisuus lainata TTT:n pyörätuolia, mikäli oman sähköpyörätuolin käyttö aiheuttaa hankaluuksia. Olkaa hyvä ja mainitkaa erityistarpeistanne jo lippua varatessanne. Erityisen tärkeää ennakkotieto on Kellariteatterin ja Kosti Elo -salin näytelmissä.

--Raput katsomoon
Vanhan päänäyttömön perinteikkäälle näyttämölle kuljetaan rappuja pitkin. Raput ovat hankalat etenkin sähköpyörätuolia käyttävälle. Tähän ratkaisu voi löytyä TTT:lla lainattavissa olevasta pyörätuolista. Portaissa teitä auttavat aulavahtimestarimme. ”

Mielenkiintoinen lause: Teillä on mahdollisuus lainata TTT:n pyörätuolia, mikäli oman sähköpyörätuolin käyttö aiheuttaa hankaluuksia.”

Minulle sähköpyörätuolin käyttö ei ole ollut hankaluus, vaan TTT:n pyörätuoli.

 

Koska ruokailumme ennen teatteria olisi Ravintola Nataliessa, jossa en myöskään aikaisemmin ole käynyt, tarkistin myös, löytyykö tästä ravintolasta mitään arviota www.pääseekösinne.fi , mutta kukaan ei ollut ehtinyt vielä arvioimaan kohdetta. Mietin, että arvioinko sitten itse tätä sinne käyntimme jälkeen ja kävinkin tekemässä oman arviointini. Jäin miettimään sitäkin, että kannattaako pitäytyä näissä arvioinneissa omalla paikkakunnalla, koska tilanteet elävät. Jos nyt tänä vuonna arvioin jonkun kohteen, jossa käyn jossain 200 km päässä kodistani ja en ehkä enää koskaan tule siellä käymään ja tänä vuonna ko. kohde on esteellinen. Ensi vuonna siellä sitten tehdäänkin remonttia ja kaikki kääntyy hyväksi, niin kuka hoitaa näiden jo kerran arvioitujen kohteiden päivityksen, kun asiat muuttuvat. Jos teen arvioinnit omalla paikkakunnallani, niin on sitten helppoa käydä tekemässä päivityksiä tarvittaessa, kun suurin piirtein varmasti muistaa omat arvioimansa kohteet ja käy niissä itse aina silloin tällöin.

 

Kun linja-auto saapui teatterille, niin jouduimme kiertämään korttelia, että löysimme hyvän paikan, niin ettemme ihan tukkisi jalkakäytäviä ja liikennettä. Ravintola Nataliehan on samassa korttelissa teatterin kanssa. Ravintola Natalien ovella oli KORKEA kynnys, josta sähköpyörätuoli kuitenkin juuri ja juuri pomppasi niin, että avustaja vielä varmisti takaa. Sitten edessä oli 90 asteen kulma rampille ja tilaa oli vähän, joten irrotin jalkalaudat. Ramppia alas ja mahduimme pöytiin. Hain linjastolta itse alkusalaattia, pääruoka tarjottiin pöytiin. Henkilökunta oli ystävällistä. Meitä oli iso porukka ja useampi pyörätuoli, mutta pöydät oli järjestetty niin järkevästi, että mahduimme liikkumaan.

 

Ravintola Natalien omilta sivustoilta:  

”Ravintola Natalie sijaitsee Tampereen Työväen Teatterin kanssa samassa talossa. Tunnelmallinen ja lämminhenkinen Natalie toimii teatteri- ja iltaravintolana. Ruokalista on koottu siten, että herkkuja löytyy niin kasvissyöjille kuin kalan ja mehevien pihvien ystäville.

Natalien listalla on tarjolla myös ripaus slaavilaisuutta; mm. hunajaa, smetanaa, suolakurkkuja ja valkosipulinkynsiä sekä blinejä.”

 

Invavessa löytyi ravintolan perältä, mutta sinne sukkuloi kuitenkin suhteellisen helposti pöytien välistä. Invavessa oli rampin päässä ja se oli AHDAS. Vessaan kuitenkin mahtui, mutta sähköpyörätuolia siellä ei mahtunut kääntämään, vaan peruutin sinne, kun vedin oven perässäni kiinni. Pytty oli korotettu, ja siinä oli alas laskettavat kädensijat. Lavuaari oli pieni ja jäin kaipaamaan laskutilaa, jonne olisin laskenut käsilaukkuni.

 

Kun poistuimme Nataliesta, meidän henkilökohtaisella avustajalla oli ongelmana työntää isokokoinen mieheni (110 kg) manuaalissa pyörätuolissaan ovelle ramppia pitkin, koska rampin yläpäässä loppui tila. Miespuolinen, riski avustajamme tarvitsi tässä hieman apua, mutta ulos sentään päästiin. Sähköpyörätuolini sen sijaan rullasi hyvin rampin ylös ja olihan irrottanut jalkalaudat tilan säästämiseksi. Vähän jouduin siinä rappujen yläpäässä vekslaamaan ja ottamaan vauhtia, että pääsin ulko-oven kynnyksen yli, mutta onneksi rappujen yläpäässä tila tähän riitti. Tosin muut läsnäolijat olivat kauhuissaan, kun peruuttelin lähelle rappuja, etten vain peruuta niitä alas. No, en ollut lähelläkään ja näin kyllä, missä rappuset alkoivat. Yksi täti sanoi, että hän laittaa jalkansa eteen, jos tipun….  Pääni kääntyy vielä sen verran, että näin kyllä rappusen.

 

Nataliesta siirrymme kohti Kellari-teatterin salia. Meidät johdatettiin sisäpihalle ja ovesta sisään. Sitten oli pienen, pienet hissit, jonne ei mahtunut, jalkalautojen kanssa. Hankalaa oli, mutta alas kellariin päästiin. Vahtimestarit olivat meitä vastassa ja opastamassa. Kellariteatterissa oli mukavasti invapaikkoja ylhäällä. Uskon, että me kaikki olimme tyytyväisiä omiin paikkoihimme. Ravintola Natalien väki huolehtii väliaikatarjoiluista ja ravintolassa ollessamme oli jo ollut mahdollisuus tehdä tilaus väliaikaa varten. Näin kaikki sujuikin joustavasti.

 

Esitys Äitee en yksiöön ota oli hauska. Se oli jatko-osa Suomen Hevoselle, jonka jo aikaisemmin kävimme katsomassa. Nauraa sai ihan koko rahan edestä. Kun esitys loppui, palveluhenkiset vahtimestarit auttoivat meidät ylös kellarista. Nyt lähdimme pihalle toista kautta ja vahtimestarit nostivat pyörätuolit avoporrashissillä teatterin aulaan, josta löytyi myös invavessakin (en käynyt). Isossa aulassa oli monta ovea ja yritin ensin mennä keskimmäisistä, mutta oli iso kynnys ja ovea auki pitänyt pappa ehdotti, että jos toista ovea, mutta kun pappa meni avaamaan sitä oikeanpuoleista ovea, näin ison rappusen ja sitten itse tajusin, että invaoven merkki olikin vasemmalla puolen, josta sitten pääsin hyvin ulos, tosin kohtelias pappa tuli avaamaan tätä ovea.  Ovessa oli varmaan joskus ollut joku sähköinen avausmahdollisuus, mutta nyt se taisi olla rikki. En jäänyt oveen sen enempää siinä tutustumaan, kun kaverina oli Pappa n. 80-vee, joka hyväntahoisesti halusi auttaa. Sitten autolle nopeasti, kosta taivaalta tuli hirveän suuria räntälastuja, jotka kastelivat.

 

Autossa mieheni henkilökohtainen avustaja sanoi minulle, että helpompi mennä tuonne teatteriin on sitä kautta, jossa mennään sillä avoporrashissillä (pääoven kautta), kuin sieltä sisäpihan puolelta sillä pienellä hissillä, jossa joutuu jalkalaudat irrottamaan. Auto kotiin lähti aikataulun mukaisesti klo 17 ja koko seurue oli tyytyväisen oloinen ja autossa oli iloinen meininki. Matkalla pysähdyttiin pikaisesti Patalahden ST1 asemalla tauolle.

 

Uskon, että tulen jatkossa seuraamaan mielenkiinnolla Pääseekö Sinne-palvelun arviointeja, kun lähden retkelle toiselle paikkakunnalle. Rautatieasemien lähistöllä olevat invavessat ja hyvät ruokapaikat kiinnostavat. Myös museot ja vastaavat nähtävyydet kiinnostavat. Kiinnostavaa olisi myös tietää, jos joku on saanut jossain tosi epäonnistunutta ruokaa tai jotain herkkua, jota voi suositella. Tällä hetkellä näyttää, että Helsingin suunnalla on paljon arviointeja. Toivotaan, että myös muut valpastuisivat ja parin vuoden päästä arviot kattaisivat koko maan ja tätä kautta olisi helppo löytää tarvitsemansa paikat jo kotona.