Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Blogit

Pyöräilykertomuksia ja vähän muutakin

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Kirjoittanut Administrator 28.06.2017 13:36

Linkissä on aktiivisesti päivittyvä blogi, jossa kuulonäkövammainen fillaristi raportoi pitkästä pyöräilyreissustaan.

http://kammenpyorittaja.blogspot.fi/

Kartta

Linkissä on aktiivisesti päivittyvä blogi, jossa kuulonäkövammainen fillaristi raportoi pitkästä pyöräilyreissustaan.
 

Somalimaa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Kirjoittanut Katja Vis 12.01.2015 13:20

Vielä muutama tunti sitten latasin pakastimen täyteen ruokaa ja ohjeistin aviomiehen ja neljä lastani selviytymään kahdeksan päivän ajan ilman ‘kodin toiminnanjohtajaa’. Keltaiset muistilaput täyttivät jääkaapin oven ja mietin, että miten nuo muistavat hammaslääkärin ja Ville-Veikon syntymäpäivät, siis noin ensialkuun. Istun lentokoneessa ja minun on epämukava olla; lentomatkat ovat aina raskaita mutta nyt tuntui erityisen hankalalta: vatsaani kerääntyi ilmaa, nilkkoja särki ja tuntematon vierustoveri ei pysynyt hetkeäkään paikalla. Olin matkalla työkaverini Tuula Heima-Tirkkosen ja Abilis–säätiön hallituksen edustajan, Pekan Tuomisen, kanssa, Somalimaahan valokuvaamaan ja monitoroimaan Abilis-säätiön rahoittamia vammaisten toteuttamia projekteja. Kyseessä oli toinen seurantamatkani, joten mietin mielessäni minkälaisia tapaamisia tulisimme kohtaamaan islamilaisessa maassa. Ja eikö Somalimaa ole sama kuin Somalia? Mahtaako siellä olla sota? Kidnapataanko meidät ja lennämmekö venäläisellä protkurikoneella? No, kysymyksiä alkoi tulla liikaakin ja oloni muuttui entistä epämukavemmaksi. Väitän, että olen kokenut matkaaja, mutta kyllä nämä Abiliksen projektimatkat ovat sellaisia, että niissä mennään ihan toiseen maailmaan – positiivisella tavalla!

Neljän lapsen äitinä olen tottunut saamaan viimeisenä ruokaa ja usein se on kylmää. Samoin se olen minä, joka selvittelee riitatilanteet ja koettaa löytää diplomaattisen sopuratkaisun riitapukarien kesken. Minä olen useimmiten myös se, joka joutuu määräämään rangaistukset tarpeen tullen. Aikataulutus ja niiden jatkuva muuttuminen on minulle enemmän kuin tuttua. Myös erittäin hankalat kysymykset 11-vuotiaan kanssa on valmistanut minua siihen, että en kovin helpolla hätkähdä, vaan voin pitää vaikka puolentunnin luennon miksi kannattaa/ei kannata mennä vaikkapa naimisiin;-) Lapseni testaavat minua koko ajan ja uskovat, että olen kävelevä tietopankki. Jos en osaa vastata johonkin, minulle tokaistaan hyvin suoraan sävyyn, että ‘kannattaisi sunkin mennä kouluun’. Lentokoneessa istuessani mietin aikaa taaksepäin kun meillä ei ollut lapsia ja olin erittäin työorientoitunut. Miten ja kuinka kummassa nuo neljä kullanmurua tuohon tupsahti?

nainen

Kotiäiti-vuosista on ollut valtavasti hyötyä vaikkapa Abiliksen projektimatkoilla: pystyn oikeasti menemään mukavuusalueen ulkopuolelle. Samoin ilo toisen onnistumisesta tai voimaantumisesta on aito tunnekokemus. Lentokone joutuu turbulenssiin ja mietin äitiäni, joka edellisellä viikolla soitti vihaisena ja oli tuohtunut miksi minun täytyy mennä vaarallisiin paikkoihin ja kuinka oma perhe pärjää poissaoloni? Niin, oliko minulla edes henkivakuutusta ja mitä jos minulle sattuisi oikeasti jotain? Jäisikö mieheni leskeksi neljälle alle 11-vuotiaalle? Ajatus kiusaa minua hetken ja koetan saada paremman asennon tuolissa. Tuula oli ohjeistanut minua, että hankkisin nilkkoihin asti olevan mekon ja huiveja joilla peittäisin hiukseni. Ostin edellisenä päivänä Itiksen UFF:sta pari (aika kamalaa kukkamekkoa) kolmellla eurolla ja lainasin äidiltä rantahuivin, jota hän oli käyttänyt mm. Kreikan turistirannoilla.

Torkahdan ja koko lentokone tuntuu nukkuvan. Huomaan, että toinen implanteistani on tippunut penkkien välistä takana olevan puolelle, jossa koko rivi uinuu syvässä unessa. Implantin oranssivärinen huomiovalo välkkyy ja näen mielessäni jo kuinka lentoemännät tekevät pommihälytyksen tai kuinka takanaoleva murskaa jalallaan monen tonnin arvoisen laitteen... Koetan vääntäytyä ja monen yrityksen jälkeen saan implantin hivutettua penkkini alle, josta poimin sen salamannopeasti ja asetan korvaani. Minulla on synnynnäinen kuulovamma ja olen saanut molempiin korviin sisäkorvaistutteet vuonna 2009 ja 2014. Implantien avulla kuulen oikeasti! Somalimaassa tajuan, että hunnut peittävät nämä ihanat laitteet, joista olen ylpeä ja joista haluan kertoa koko maailmalle. Kannan käsimatkatavaroiden mukana implanttien akkulaturia ja mietin koska pääsen lataamaan akut. Sillä ilman implantteja olen käytännössä katsoen kuuro. Tulihan adapteri varmasti mukaan?

Lennämme Etiopian kautta, jossa välilaskumme kestää kahdeksan tuntia. Juuri tarpeeksi, että ehdimme vierailla, Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa, Abilis-säätiön kumppanijärjestössä. Otan kuvia, kirjoitan havaintojani ja annan auringon hyväillä kasvoja. Addis Abeba vaikuttaa vauraalta ja kehittyneeltä suurkaupungilta. Jatkolento Somalimaahan Addiksesta kestää alle kaksi tuntia. Somalimaan fasilitaattori Mahamed Aden Dualle on meitä vastassa ja ajamme Hargeisiassa sijaitsevaan Maan Soor-hotelliimme. Saamme viikko-ohjelman, joka tosin tulee viikon aikana muuttumaan vielä monta kertaa...

Somalimaassa on useita vammaisjärjestöjä, jotka ovat saaneet erinomaista apua Abiliksen rahoituksella. Hargeisian pääkadulla on vaikuttavanoloinen kauppa, joka on kuin suoraan 50-luvun Suomesta: sekatavarakauppa, josta saa ostaa lähestukoon mitä vain. Kaupan työntekijät ovat eritavalla liikkumisvammaisia. Myös lyhytkasvuisten naisten ryhmä, joka toimii saman kadun varrella katukeittiössä tekee vaikutuksen: kahvila on aivan täynnä. Minun tehtävänä on valokuvata ja tarkailla. Tuula tekee tarvittavat kysymykset projektikoordinaattorin roolissa ja Pekka tekee sivukommentteja ja kertoo Abiliksen rahoitusperiaatteista.

Päivät ovat pitkiä ja monesti jätämme lounaan väliin koska Mahmed-fasilitaattorimme vie meitä nopealla temmolla tapaamaan Abiliksen toteutuneita projekteja ja tapaamme uusia hakijoita. Yhtenäkin päivänä vastaanotimme viisi tuntia pelkästään uusia hakemuksia. Jotkut olivat matkustaneet Somalimaan toiselta puolelta puoli vuorokautta toimittaakseen hakemuksen meille henkilökohtaisesti. Sellainen oli vaikuttavaa. Myös niinkin arkinen asia kuin pissatauko on aivan yliarvostettua luksusta. Onneksi ulkona oli sen verran lämmin, että oma keho poisti jo osan nesteestä hikenä.

Projektimatkojen ensi vaikutelma saattaa olla kaaottinen, mutta kaikella on lopulta looginen toimintamalli ja tarkoituksensa. Abilis-säätiö ei lähetä työntekijöitään sota-ja katastrofialueille, matkasuunnitelmat viilataan loppuun asti koti-Suomessa, mahdolliset malaria –ja ripulilääkkeet, ensiapupakkaukset, valuutanvaihto ja vakuutukset, sekä tarvittavat matkustusasiakirjat ovat kunnossa kun lähdetään reissuun. Projektikoordinaattorilla on pitkä lista jo meneillään olevista projekteista ja vähintäänkin samanlainen lista uusista järjestöistä, jotka hakevat projektirahoitusta Abilis-säätiöltä. Monissa hakemuksissa puuttuu vaikkapa suositus tai talousraportti, ja aikaa menee kun sähköpostit kulkevat Somalimaan ja Suomen välillä. Useimmiten puuttuvat liitteet saadaan ja hakemus pystytään laittamaan käsittelyyn ja eteenpäin Abilis-säätiön hallituksen hyväksyttäväksi.

IMG 6210

Somalimaan vammaisjärjestöjen edustajat olivat ihastuttavia ja sydämmellisiä ihmisiä. Heillä suurimmalla osalla oli vahva usko vammaisten ihmisten työllistymiseen tai koulutusprojekteihin ja innostuneena selitettiin vaikkapa kuurojen lasten koulutusprojektista tai vammaisten naisten karjankasvatusideasta. Abilis Foundation oli hyvin tunnettu ja arvostettu toimija, joka on toiminut Somalimaassa jo kymmenen vuoden ajan. Vaikka minä itse kuulovammaisena olen nuorempana kokenut  jopa suoranaista syrjintää ja elämä ei aina ole ollut helppoa Suomessa, niin meillä Suomen vammaisilla on kuitenkin hyvin paljon yhtenäisiä piirteitä kehitysmaiden vammaisten kanssa: kaikki painivat arkielämän kysymysten parissa. Meillä Suomessa vain on ihmisillä taloudellinen tilanne niin paljon parempi, että jo se velvottaa moraalisesti meitä jakamaan hyvinvointia kehitysmaiden vammaisille.

Tunnen suurta kiitollisuutta kun saan olla todistamassa tätä hienoa avustustoimintaa olemalla Abilis-säätiön tiedotussihteeri ja pääsemällä seurantamatkoille mukaan. Lisätietoa: www.abilis.fi ja meidät löytää myös Facebookista. 

Teksti: Katja Vis
Kuvat: Katja Vis

   

Esteetön hotelli Kreetalla

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

21.03.2012 15:01

Kirjoittanut Mirja Paavilainen

 

Toimin henkilökohtaisena avustajana Tiina Karille, jonka MS-tauti diagnosoitiin vuonna 2003. Tiinan jäätyä sittemmin leskeksi ja hakiessa avustajaa, meistä tuli työpari ja matkustimme ja liikuimme pyörätuolista huolimatta niin paljon kun hänen vointinsa antoi myöten. Talven pimeinä pyrypäivinä aloimme Tiinan kanssa haaveilla matkasta aurinkoon ja lämpimään.

Etsiskelin netistä liikuntaesteisille tarkoitettuja hotelleja ja huomasin että joissakin tapauksissa esteetön tarkoitti sitä että hotellissa oli luiska sisäänkäynnin yhteydessä, tai että suihkunurkkaus oli avoin, mutta siinä saattoi olla kuitenkin sinne pääsyn estävä koroke.

Kreetalta, Maleme-nimisestä kylästä löytyi kuitenkin hotelli, joka vaikutti kaikin puolin lupaavalta, ja aloinkin sähköpostikirjeenvaihton ERIA-hotellin johtajan Diamanto Apostolakin kanssa.

Pääsimme yhteisymmärrykseen kahden viikon täysihoidon kustannuksista hotellille kuljetuksineen ja varasimme huoneen sekä lennot huhti-toukokuun vaihteeseen.

Pyörätuolin kanssa matkustaminen oli meille molemmille uusi asia, mutta löysin tarvittavan tiedon Seutula-Vantaan lentoaseman sivuilta ja koska matkustimme sinivalkoisin siivin, olin yhteydessä myös Finnairiin.

Matkapäivän aamuna anivarhain lähdimme Lahdesta taksilla lentokentälle. Siellä tuntui siltä kuin olisimme VIP-asiakkaita, kaikki meni sujuvasti ja pääsimme ensimmäisinä koneeseen ja Tiina kannettiin "kultatuolissa" omalle paikalleen.

Perillä Hanian kentällä meidät noudettiin koneesta huoltoautolla ja matkalaukun saatuamme meitä oli tuloaulassa vastaanottamassa Eria-resortin henkilökuntaan kuuluva inva-auton kuljettaja Jannis. Tästä ensihetkestä lähtien saimme niin hyvää palvelua kahden viikon ajan että se vieläkin lämmittää mieltä kun sitä ajattelemme.

Hanian lentokentältä lähdimme kohti Eriaa, jutustellen kuljettajan kanssa ja ihaillen kreetalaisia maisemia. Noin tunnin päästä koneemme laskeutumisesta saavuimme Malemen kylään ja siellä poikkesimme päätieltä pienemmälle tielle ja muutaman sadan metrin jälkeen olimme perillä.

Hotellilla meidät vastaanotti iloinen Diamanto, ohjaten huoneeseen ja kertoen ensitiedot asettumista varten.

Huone oli hyvin varusteltu ja tilava, siinä oli pitkä parveke, jossa istuimme usein katsellen harvakseltaan ohi käveleviä turisteja ja vielä harvemmin ohi ajavia autoja. Tiinalle oli huoneessa sähköisesti toimiva sänky, johon hänet oli helppo avustaa.

Wc:ssä oli liikuntarajoitteiselle tärkeät tukikahvat, suihkutuoli, korotettu wc-istuin ja se vastasi täysin kotona totuttuun tasoon.


Olimme kevään ensimmäiset vieraat ja saimmekin henkilökunnan rajattoman huomion kahtena ensimmäisenä päivänä. Tosin palvelu pysyi lähes yhtä huomiovana vaikka hotelli vähitellen täyttyi muista sinne majoittuvista asukkaista.

Kahden viikon aikana teimme aamuin illoin pyörätuolikävelyjä ympäri Malemen kylää, usein meren rannalle, jonne riippuen reitistä kului aikaa noin 15-20 minuuttia. Hotellilta ylöspäin lähti pieni päällystetty tie, jota pitkin kuljimme ihailemaan Kreetan kevättä ja kukkaloistoa.

Ruokailimme yhtä poikkeusta lukuunottamatta hotellilla ja saimme tutustua kreetalaisen keittiön herkkuihin ulkona istuen ja ympäri Eurooppaa tulleiden muiden hotellivieraiden kanssa. Asukkaat olivat monenikäisiä ja erikokoisissa ryhmissä, mutta kaikkia heitä yhdisti jonkunasteinen liikuntarajoite/vamma ja se että kaikilla oli avustaja, joillakin jopa useampia.

Hotellilla ehti vaihtua ryhmiä kahden viikon aikana ja sillä kertaa oli matkalaisia ainakin Englannista, Sveitsistä, Tanskasta ja Norjasta.

Diamanto henkilökuntineen järjesti myös iltaohjelmaa ja saimme olla mukana grillijuhlassa, tanssia paikallisen tanssiryhmän kanssa kreikkalaisessa illassa altaan ympäri ketjussa ja myös mikäli rohkeus ja lauluääni olisivat antaneet myötä, laulaa karaoke-illan tähtinä.

Koska hotellilla on oma inva-auto ja kuljettaja, järjestävät he retkiä ympäri Kreetan saaren.

Tiinan autopahoinvoinnin takia, emme osallistuneet näihin retkiin, mutta matkoilla olleet kehuivat niitä hyvin järjestetyiksi ja toteutus tapahtui aina asiakaslähtöisesti, ottaen huomioon ryhmän jäsenten erityistarpeet.

Hotellin uima-allas on varustettu luiskalla ja heillä on sinne menoa varten pyörätuoleja. Erilaisia kellunta-apuja oli myös varattu asiakkaiden käyttöön ja allas olikin kovassa käytössä pitkin päivää. Kuntosali löytyi myös hotellin alakerrasta ja tilauksesta hieronta- fysioterapia- ja kauneudenhoitopalveluja.

Erian henkilökunta ansaitsee erityismaininnan, sillä jokainen jonka kanssa olimme tekemisissä, suhtautui työhönsä ja meihin siellä majoittuviin lämpimän sydämellisesti.

Vastaanotto oli auki ympäri vuorokauden ja sieltä sai apua, mikäli sellaista tarvi myös yöaikaan.

Liikuntarajoitteisen/vammaisen erityistarpeet on Eria-hotellissa otettu huomioon ensiluokkaisesti ja kun siihen yhdistetään kreetalainen sydämellisyys ja ihmisläheisyys, voimme suositella lämpimästi tätä kohdetta.

Nettisivut: http://www.eria-resort.gr

 

Tiina Kari

Mirja Paavilainen

   

Kesätapahtumien esteettömyyssatoa

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Kirjoittanut naanamar 24.08.2011 12:00

Olemme äitini kanssa kiertäneet paljon Pirkanmaan kesätapahtumia tänä kesänä. Vaikka äitini kävelee kepin kanssa, meillä on yleensä pyörätuoli mukana varmuuden vuoksi ja esteettömyyteen tulee kiinnitettyä huomiota monella tapaa.

Olimme ensimmäistä kertaa Nokian Tapsan Tahtien iskelmätapahtumassa, jossa uutena tapahtumapaikkana oli otettu käyttöön entinen teollisuushalli, Kuorimo. Paikka on hyvin pelkistetty ja sinne oli tehty hieno tunnelma valaistuksella, mutta juuri teollisuustaustan takia aivan täydellistä esteettömyyttä ei voinut odottaa.

Yllättävän hyvin kuitenkin selvisimme. Koko tila oli tasaista lattiaa, eikä korkeuseroja tai portaita ollut missään. Sisällä oli helppo rullailla ja palvelu oli oikein ystävällistä. Sisäänkäynnissäkään ei ollut varsinaisesti portaita, mutta sen verran korkeuseroa, ettei siitä noin vain olisi sisään menty. Järjestäjät olivat hankkineet paikalle pienen rampin, jonka avulla oli helppo päästä sisälle.

Lippuja varatessani kuulin, ettei varsinaisia pyörätuolipaikkoja ollut, mutta saimme kuitenkin helposti saavutettavat paikat eturivistä. Lisäksi avustaja olisi päässyt maksutta sisään, mutta tämä selvisi vasta jälkikäteen. Tästä on monessa paikassa kirjavaa käytäntöä, eikä aina auta, vaikka itse osaisi kysyä asian perään jos koko järjestäjäketju ei asiaa tiedä.

Yleisötapahtumissa arveluttaa aina se, miten wc-järjestelyt on toteutettu. Jos sisätiloissa olevia vessoja ei ole, niin bajamajaan meneminen jää monelta tekemättä. Tapsan Tahdeillapa oli tarjolla uusi tuttavuus: inva-bajamaja! Bajamajaan pystyi rullaamaan suoraan sisälle pyörätuolilla ja sinne mahtui myös avustaja.

Olemme kesän aikana kolunneet läpi myös alueemme kesäteatteritarjontaa ja saaneet kokea hienoja elämyksiä. Esteettömyyden kannalta luonnon keskellä sijaitsevat pienen mittaluokan teatterit tarjoavat joskus vähän haasteita.

Esteettömyyden kannalta Tampereen Pyynikki lienee helppokulkuisin, sillä siellä ei ole korkeuseroja. Nokian ja Lempäälän Birgitan teatterit ovat aika ahtaita ja pysäköintijärjestelyiltään hankalia. Molemmissa on nouseva katsomo, joka on rakennettu rinteeseen. Koska pyörätuolipaikat ovat järjestään eturivissä, tarkoittaa se yleensä laskeutumista mäkeä alas eteen päästäkseen.

No, alashan aina pääsee (joko enemmän tai vähemmän vauhdilla), mutta molemmissa tarvitsin lisäapuja ylämäkivaiheeseen, että pääsimme pois. Tilanteen kuitenkin pelasti esitysten taso, joka tänä vuonna molemmissa pikkuteattereissa pesi Pyynikin 2-0!

En tosiaan tiedä mitä siitä pitäisi ajatella, että pyörätuoli- ja avustajapaikat ovat konsertti- ja kesäteattereissa aina eturivissä, vain muutaman sentin päästä näyttämöstä ja esiintyjistä. Kai siinäkin on puolensa, että voi melkein kokea olevansa osa tapahtumia, vaikka ei näyttämön tapahtumia isompana kokonaisuutena näekään. Itseäni vain välillä huolettaa, josko joukkokohtauksissa joku juoksee vahingossa jalan päältä tai, luoja nähköön, Danny tempaisee mukaansa lavalle!


   

NAIVISTIT-NÄYTTELY, IITTALA

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Kirjoittanut Tanja 17.08.2011 13:10

20.7.2011

Kuulin radiosta alkuviikosta, että Iittalassa pidettävään Naivistit-näyttelyyn on rakennettu invaramppi. Olen käynyt kyseisessä näyttelyssä joskus 1990-luvun lopulla, kun vielä kävelin ja pidin näkemästäni. Näyttely on vanhalla puukoululla, jonne on rappusia. Tämä puukouluhan on Lasikeskuksen vieressä.
Innostuin asiasta niin, että oli pakko lähteä.
Invataksilla hurautin Iittalaan, joka on noin 20 km Hämeenlinnasta pohjoiseen. Olen tähän blogiin kirjoittanut viime vuonna Iittalan retkestä, joka tehtiin silloin junalla Jyväskylästä.

Aloitin kuitenkin retkeni Iittalan hautausmaalta, jossa on sukulaisiani. Kirkolta ja hautausmaalta ei ole pitkä matka lasikeskukseen, jonne pääsee hyvää pyörätietä pitkin.

Naivistit-näyttelyyn olikin rakennettu toimiva ja loiva ramppi. Sähkäri rullasi siitä vaivattomasti ja oli tilaa. Sisälläkin oli hyvä liikkua, koska kynnykset oli madallettu.
Pääsymaksu oli eläkeläiseltä 4 euroa (avustajalle vapaapääsy). Iloinen tieto oli se, että sillä samalla lipulla pääsee uudestaankin koko loppukesän näyttelyyn, jos haluaa tulla uudestaan.

Koska näyttelyn oli kahdessa kerroksessa ja yläkertaan ei päässyt, oli alakertaan laitettu diaesitys yläkerran töistä. Diaesityksen kesto oli reilut 20 min. Diaesitys ei sisältänyt mitään ääntä ja minulla olikin siinä aikaa kuunnella muiden ihmisten puheita, jotka kävivät samassa tilassa katsomassa tauluja, kun minä katselin esitystä. Muiden kommentit olivat mielenkiintoisia. Sitten minua alkoi naurattamaan, kun eräs pikkupoika puhui puhelimeen, että me olemme nyt täällä naitvaissi (Nightwish) näyttelyssä. Kuulin, kun poika toisti saman useampaan otteeseen, kun sitten joku aikuinen alkoi korjaamaan, että ei naitvaissi, kun naivisti-näyttely.

Naivistien työt ovat hyväntuulisia ja niistä ei voi olla pitämättä. Moni työ sai minut hymyilemään huumorillaan. Kyllä kannatti mennä. Näyttely on avoinna vielä elokuun lopulle saakka. Yleensä inhoan kaikkia vanhoja rakennuksia niiden esteellisyyden takia, mutta tämä rakennus oli viehättävä, kun pääsin sinne sisälle.

Lasimäeltä ulkoilin hyvää pyörätietä pitkin moottoritien kupeessa olevalla Shell-huoltamolle syömään. Se on esteetön paikka, joka avattiin noin 10 vuotta sitten. Siellä oli ystävällinen henkilökunta, joka toi minulle lounaan pöytään ja kävi kysymässä, että maittaako ja tuovatko vielä lisää? Shelliltä oli taksin helppo käydä minut noutamassa kotimatkalle.

Vaikka Iittala onkin pienehkö paikka, niin se on hyvien kulkuyhteyksien varrella ja sinne on helppo poiketa lomamatkalla ja joskus joku junakin siellä pysähtyy. Kiitos Naivistit-näyttelylle toimivasta rampista!
http://www.naivistitiittalassa.fi/

Lisää tarinaa 8.6.2010 kirjoittamassani blogi- kirjoituksessani Iittalan Lasimäestä. Vuosi sitten olin kiinnittänyt huomioni Hunaja-aitan hoitamattomaan ympäristöön, mutta nyt kun sitä pyörätieltä kauempaa silmäilin, niin näin ihan ehjiä puutarhakalusteita ja se oli siistitty.

   

JPAGE_CURRENT_OF_TOTAL